Ajankohtaista

Junioreiden MM-kisaviikko alkoi

Pikaluistelun junioreiden MM-kisat järjestetään ensi viikonloppuna Oulunkylässä. Kilpailuissa on osanottajia 21 maasta, ja kisavieraita on saapumassa Helsinkiin yli 200. Ensimmäiset joukkueet…

Samuli Suomalainen jatkoi menestystä Saksan Erfurtissa

Samuli Suomalaisen menestyksekäs luistelukausi sai jatkoa Saksan Erfurtissa junioreiden maailmancupin finaalissa. Samuli on 500m luistelussa kahdeksas ja 1000m luistelussa seitsemäs. Maailmancupin…

MM-kisaviikolla erityisjärjestelyt harjoitusvuoroissa

Ensi viikolla on Oulunkylässä junioreiden MM-luistelut ja normaalit pikaluisteluvuorot on peruttu, kun kenttä on varattu osallistuville joukkueille ja jään kunnostukseen. Tiistaina ja keskiviikkona on…

Sunnuntaina 12.2 jäävuoro alkaa jo klo 15:00

jääaika kokonaisuudessaan klo 15-18:00

Torstain 9.2.2017 jäävuoro alkaa vasta klo 20:30

Jäävuoron alkamisaika on muuttunut jääpallo-ottelun vuoksi.

Junioreiden SM-kisoista ja Hopealuistinfinaalista menestystä

Junioreiden kauden kotimainen huipputapahtuma kisattiin viikonloppuna Seinäjoella. Eri sarjoissa nähtiin tänäkin vuonna tiukkoja taisteluja ja kilpailua. Luistinkiitäjien nuoret luistelijat keräsit…

Tiistaikisat 7.2.2017

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille Ilmoittaudu tästä linkistä >…

Tiistaikisat 31.1.2017

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille Ilmoittaudu tästä linkistä >…

Tiistaikisat 24.1.2017

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille Ilmoittaudu tästä linkistä >…

Samuli Suomalainen kolmas junioreiden maailmancupissa

Samuli Suomalainen sijoittui tänään hienosti kolmanneksi 500 metrillä junioreiden maailmancupin kisassa Italian Collalbossa uudella ennätysajalla 36,24.

Clas Thunberg muistokisat

Oulunkylä 21.1.2017

Matkakohtaisista SM-kisoista mitaleja

Matrkakohtaiset SM-kisat järjestettiin Seinäjoella 13.-15.1.2017. Luistinkiitäjien luistelijat saalistivat tukun SM-mitaleja ja Samuli Suomalainen luistéli A-poikien 500 metrillä uuden SE-ajan 36,73.…

Tiistaikisat 17.1.2017

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille Ilmoittaudu tästä linkistä >…

Tiistaikisat 10.1.2017

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille Ilmoittaudu tästä linkistä >…

Tammikuun jäsenkirje

Seuran jäsenkirje "Luistinkiitäjä" lähetettiin jäsenille postitse eilen. Jäsenkirjeen liitteenä on v. 2017 jäsenkortti, ja jos jäsenmaksu oli maksamatta vielä vuoden lopulla, muistutus jäsenmaksun…

Tiistaikisat 3.1.2017

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille Ilmoittaudu tästä linkistä >…

Samuli Suomalainen ja Jason Andberg pikaluistelun EM-kisoihin

Samuli Suomalainen on valittu Hollannin Heerenveenissä 6.-8.1.2017 järjestettäviin aikuisten pikaluistelun EM-kisoihin. Ensimmäistä kertaa EM-kisoissa on mukana myös sprinttereiden yhteispistekilpailu…

Hyvää uutta vuotta 2017

Helsingin Luistinkiitäjät ry toivottaa kaikille jäsenilleen ja luistelun ystäville hyvää uutta vuotta 2017.

Tiistaikisat 27.12.2016

ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantai-iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille, jälki-ilmoittautuneille käsiaika…

TONTTUKISAT TIISTAINA 20.12.2016 - KAIKKI MUKAAN !!

ilmoittautumisia otetaan vastaan Maanantai-Iltaan klo 21:00 asti Sähköiset ajat vain etukäteen ilmoittautuneille, jälki-ilmoittautuneille käsiaika…